Tehtävä 3: Näytetään, ei kerrota (Viikko 39)

"Rakas päiväkirja.
Tänään oli koulussa pistokokeet englannin sanoista. Sain hylätyn. En vielä tiedä miten uskallan viedä sen äidilleni näytettäväksi, vaikka hän tuskin siitä välittääkään. Tuntuu, että Tuomo on hänelle tärkeämpi. En edes ulkalla mennä paikalle, kun he ovat yhdessä. Tuomo ei selvästi pidä minusta. Olen varmasti hänen mielestään vain tiellä, kun hän on äidin kanssa.
Emilia pitää kotibileet lauantaina. Haluaisin mennä, mutta minua ei ole kutsuttu. Tytöt eivät halua olla seurassani, koska äiti ei suostu ostamaan minulle uusia vaatteita. Tuo kamala vanha villapaita saa minut näyttämään ihan tyhmältä. Mitä Jonikin minusta ajattelee? Onkohan hän edes huomannut minua? Olin hänen parinsa Äidinkielen tunnilla, kun harjoittelimme tulevaa koetta varten pareittain. Ei häntä kyllä ainakaan silloin seurani kiinnostanut. Hän heitteli kuminpalasia ja kirjoitteli paperilappuja Emilialle ja Juulialle. Tytöt ovat ilkeitä. He pilkkasivat minua tänäänkin siitä, että olen ihastunut Joniin. Heidän mielestään minulla ei ole mitään mahdollisuuksia.
Onneksi tulee viikonloppu ja menen Lindan luo yöksi. Katsotaan se uusi jännä leffa, jota äiti ei anna minun katsoa.Tulee olemaan varmasti hauskaa.
-Liisa"

Tehtävä 2: Annetut sanat (Viikko38)

 Tänä syyskuisena päivänä mietin rakkautta ja kuolemaa.
Ihmisen elämä on kaikkeen muuhun maapallolla olevaan verrattuna todella lyhyt. Ihmiskuorta voi verrata luumun haurauteen. Sen sileys muuttuu lopulta ryppyiseksi ensin mädäksi ja sitten kuivaksi elettomaksi möykyksi, jota ei lopulta edes luumuksi tunnista. Ihmisen henki virtaa sekin vääjäämättä eteenpäin kuin Kemijoen vesi joka päättyy lopulta suureen siniseen mereen, johon kaikki muutkin vesistöt päätyvät. Siellä ei enää eritellä mikä vesi on tullut mistäkin joesta vaan kaikki ovat samaa merta.
Rakkaus taas voi löytyä elämän tiellä mistä tahansa. Se voi tulla vastaan Mannerehimintiellä, Helsingissä. Se voi tulla vastaan, kun kävelet aamulla kouluun tai töihin. Joillekkin se on voinut kävellä vastaan useita kertoja ja kävellyt ohikin. Kuinkahan monta kertaa rekkakuski on ajaessaan ja Samuli Edelmannin rakkauslauluja kuunnellessaan ajanut ihmisen ohi, johon olisi tavatessaan voinut rakastua? Uransa aikana varmasti satoja, jollei tuhansia kertoja, mutta onkohan hän sitä koskaan miettinyt?
Täytyy olla melkoinen Mentalisti, kun tätä kaikkea ajattelee.

Minä kirjoittajana (Tehtävä viikko 37)

Pienenä rakastin tarinoita. Parhaimpia olivat isoäidiltäni tai isältäni kuulemani tarinat. Ne saivat minut nauramaan ja niistä ei mielikuvitusta puuttunut. Uskon mielikuvitukseni periytyneen heiltä. Isoäitini ja äitini lukivat myös paljon satuja minulle, kun olin pieni.
Itse en ole koskaan paljon kirjoja lukenut. Tämä saattaa johtua siitä, että olen aina ollut hidas lukemaan ja minulla oli pienenä vaikeuksia oppia kirjoittamaan ja lukemaan. Mielenkiintoisen kirjan avatessani uppoudun silti siihen täysin enkä malttaisi lopettaa. Silti kirjan ekan sivun avaaminen tuntuu joka kerta yhtä haastavalta.
Teen usein virheitä kirjoittaessani, mikä on latistanut intoani kirjoittaa.
Kirjoitin nuorempana fantasia tarinoita kaverini kanssa, joka oli muuttanut Helsinkiin. Siihen aikaan kirjoittelin useita tunteja viikossa koneella hänen kanssaan.
Koen kuitenkin itseni huonona kirjoittana, kun on kyse kieliopista, sopivien sanojen käyttämisestä ja mielipiteen ilmaisemisesta. Itseasiassa koen olevani hyvä kirjoittamaan vain kun on kyse itse keksityistä tarinoista.
Tulin tälle opintojaksolle, koska minua kiinnosti mitä se voisi minulle antaa tai miten se voisi minua kehittää. Myös muiden kirjoituksia on mielenkiintoista lukea. Jotkut vain osaavat pukea sanat ajatuksiksi.