Tänä syyskuisena päivänä mietin rakkautta ja kuolemaa.
Ihmisen elämä on kaikkeen muuhun maapallolla olevaan verrattuna todella lyhyt. Ihmiskuorta voi verrata luumun haurauteen. Sen sileys muuttuu lopulta ryppyiseksi ensin mädäksi ja sitten kuivaksi elettomaksi möykyksi, jota ei lopulta edes luumuksi tunnista. Ihmisen henki virtaa sekin vääjäämättä eteenpäin kuin Kemijoen vesi joka päättyy lopulta suureen siniseen mereen, johon kaikki muutkin vesistöt päätyvät. Siellä ei enää eritellä mikä vesi on tullut mistäkin joesta vaan kaikki ovat samaa merta.
Rakkaus taas voi löytyä elämän tiellä mistä tahansa. Se voi tulla vastaan Mannerehimintiellä, Helsingissä. Se voi tulla vastaan, kun kävelet aamulla kouluun tai töihin. Joillekkin se on voinut kävellä vastaan useita kertoja ja kävellyt ohikin. Kuinkahan monta kertaa rekkakuski on ajaessaan ja Samuli Edelmannin rakkauslauluja kuunnellessaan ajanut ihmisen ohi, johon olisi tavatessaan voinut rakastua? Uransa aikana varmasti satoja, jollei tuhansia kertoja, mutta onkohan hän sitä koskaan miettinyt?
Täytyy olla melkoinen Mentalisti, kun tätä kaikkea ajattelee.
Hienosti upotettu tähän pohdiskelevaan tekstiin annetut sanat.
VastaaPoistaPidin tekstin tiiviistä tyylistä.
Olitpa kivasti saanut kaikki sanat mukaan, sanojen erilaisuudesta huolimatta teksti säilyi eheänä ja syvällisenä.
VastaaPoistaMinäkin tykkäsin tuosta tekstistä, oli hyvin kirjoitettu. Homma pysyi kasassa tosi hyvin ja tekstiä oli kiva lukea
VastaaPoista"Lyhyttä mutta ytimekästä", kuten joku viisas mies voisi sanoa.
VastaaPoistaJouni P.
uu... mielenkiintoista ja hyvää tekstiä. Syvälistä etten sanoisi =)
VastaaPoista