Tehtävä 8: Opintojakson "lopputyö" kaavanovelli (viikot 46- 47)

"Ei saa myöhästyä. Sinun pitää nousta. Tänään ei saa nukkua." Auringon säteet  tunkevat säleverhojen läpi naisen kavoille. Silmät eivät tahdo aueta kirkkaassa valossa, joka täyttää huoneen. Huoneen, joka on kuin pommpin jäljiltä. Hämärä tekisi sille enemmän oikeutta, kun villakoirat pysyisivät näkymättömissä ja pyykkikasoja voisi luulla säkkituoleiksi.
Nainen nousee vastahakoisesti antamaan kissalleen ruokaa. Kaaos jatkuu keittiöön asti. "Vaihdetaanko paikkoja?" Hän tokaisee katsellessaan kissansa huoletonta ja rauhallista mutustelua. Jalat eivät tahdo nousta lattiasta. Kävely on raskasta, kuin hänellä olisi viiden kilon painot molemmissa jaloissa. Kaikki tapahtuu, kuin hidastetussa filmissä. Ei se ennen niin raskasta ollut. Nuorena likkana hän pinkaisi sängystä ylös täynnä intoa uudesta päivästä, vaikka ei hän vieläkään vanha ole. On elämä silti jättänyt jälkensä. Keittiöpöydän ääressä aamiaista syödessä, hänestä tuntuu kuin hän katselisi pikakelauksella luonto dokumenttia ikkunasta. Pikkulinnut häärivät pesärakennus puuhissa. Ompa ne vikkeliä. Luontokin tuntuu kutsuvalta. Kaikki se vehreys, valo ja vapaus ihan käden ulottuvissa. Hän muistaa nähneensä unta missä hän lensi linnun lailla. Hän lensi merellä, mutta alkoi väsyä ja huolestua, kun ei ollut paikkaa minne laskeutua. Hän ei ole hyvä uimaan. Likainen lasi hänen ja ulkoilman välillä herättää hänet nykyhetkeen. Hän katsoo keittiön seinäkelloa. Kello on jo varttia yli. Apua. Hän myöhästyy pian bussista.
Saapuessaan korkean rakennuksen eteen hän kerää itseään vielä ennen sisään astumista. Rakennuksen aulassa näkyy olevan tärkeän oloinen vastaannotto-virkailija. "Huomenta, minulla on tapaaminen herra Suonpuron kanssa." Hän kertoo asiansa. Virkailija oikoo lasejaan ja arvioi hetken tulijaa. "Herra Suonpuro odottaa teitä toimistossaan. Kuudes kerros ensimmäinen ovi oikealla." Virkailija toteaa riipivällä äänellä selattuuaan ja pyöriteltyään kahta paperilappustaan. "Kiitos" Nainen sanoo ja peruuttaa pari askelta hissille päin ennenkuin pinkaisee nopeatempoiseen kävelyyn. Korkokennät puristavat jalkoja. Hän ei ole käyttänyt niitä yli vuoteen. Mahaa kivistää. Aamupala jäi vähälle. Hiki meinaa pukata, vaikka rakennus on hyvin ilmastoitu.
Kuudes kerros ja ensimmäinen ovi oikealla. Nainen on jähmettynyt oven ulkopuolelle. Koputus. "Sisään" Kuuluu huoneesta. Hän avaa oven ja yrittää marssia määrätietoisesti kättelemään työpöydän ääressä istuvaa miestä. Suonpuro vaikuttaa jämerältä. Pakonomaisen smalltalk keskustelun jälkeen mies selaa pöydällään olevaa kansiota, kuin tarkastaakseen, mistä tapaamisessa olikaan kysymys. "Jaa, että täl.." Suonpuro aloittaa, mutta oveen koputetaan. "Sisään" Suonpuro huutaa. Sisään astelee vastaanotto-virkailijan  näköinen kaksoisolento, joka kiikuttaa tarjoilu kärryä mukanaan. Vastaleivotun pullan ja kahvin tuoksu leijailee huoneeseen. Suonpuro ei vaivaannu tulijasta vaan jatkaa. "Nämä sinun paperisi vaikuttavat oikein lupaavilta. Olet tosin ollut melkoisen kauan työttömänä, mutta meillä on juuri nyt henkilöstö vajausta ja voisimme ottaa sinut vaikka koe-ajalle ja katsoa miten homma sujuu." Naisen silmät suurenevat ja loistavat ajatuksesta. "Vihdoinkin mahdollisuus"

Tehtävä 7: Oman kokemuksen etäännytys (Viikko 45)

On syksyinen sunnuntai iltapäivä. Pirjo valmistautuu hakemaan pientä tyttöään lähi Siwan parkkipaikalta. Tyttö on ollut isällään taas viikonlopun, niinkuin aina joka toinen viikonloppu. Pirjoa hermostuttaa. Tapaamiset ex-miehen kanssa eivät oikein koskaan suju ongelmitta. Pirjo pöyhii vielä kammalla hiuksensa ja valmistautuu lähtemään. "Voi kun se olisi jo ohi." Hän ajattelee ja astuu ulos ovesta.
Ulkona on hieman tuulista, mutta aurinko paistaa melko lämpimästi. Pirjo talsii ripeästi rapakoiden poikki, hän ei halua myöhästyä. Kääntyessään Siwan pihaan hän huomaa parkkipaikan keskellä valkoisen mersun, jonka vieressä seisoo mies tyttö sylissään. Mersun sisällä kuljettajan penkin vieressä istuu nainen joka katsoo Pirjoa pistävästi naama väärällä. Tyttö isänsä sylissä huuta ilahtuneena äitiään. Tyttärensä näkemisen ilo kiirii jo Pirjon ajatuksiin, mutta se ei kestä kauaa. Hän saapuu auton luo ja show alkaa. Mies ei säästele sanojaan varsinkaan niitä pahoja. Syytöksiä satelee niskaan. Pirjo ei ole muka hyvä äiti. Lapsella olevat vaatteet ovat liian pieniä. Pirjo on itsekäs ja tuhlaa rahat itseensä. Pirjo yrittää sulkea tilanteen mielestään, vaikka se on vaikeaa. Koko kylä sen kuulee, hänkään ei sitä voi olla kuulematta. Tyttö oli jo tallustanut hänen jalkoihinsa ja turvasi häneen. Hänen pitäisi olla vahva, heidän molempien takia, ei haukku haavaa tee. Pirjo yrittää puolustautua parilla sanalla syytöksiä kohtaan, mutta ei kykene enää lopuksi vastaamaan sanatulvaan eikä hän halua korottaa ääntään. Hän vain haluaa kotiin tyttönsä kanssa.
Noin puolen tunnin päästä Pirjo ja tyttö ovat kotona.On hyvin hiljaista, kumpikaan ei ole puhunut mitään. Tyttö menee huoneeseensa, luultavasti leikkimään. Pirjo menee istumaan olohuoneen sohvalle. Kaikki melu tuntuu jääneen talon ulkopuolelle. Hän voisi olla melkein helpottunut, mutta pahat sanat tulvivat takaisin mieleen. Hän yrittää niin kovasti, eikä mikään tunnu riittävän. Kyyneleet alkavat valua pitkin poskia, eivätkä ne meinaa loppua millään.
"Miksi äiti itkee?" kuuluu hento ääni hänen jalkojensa juurelta. "Äidillä on vain niin paha mieli" Pirjo vastaa ja pyyhii kyyneleitään. "Älä itke, ei isä sitä tarkoita." Tyttö yrittää piristää äitiään. Pirjo hymilee, vaikka kyyneleet eivät loppuneet vielä. Hän halaa pikkuistaan. Kyllä kaikki vielä järjestyy.

Tehtävä 6: Runon kirjoittaminen (Viikko 44)

Luoja antaa ja ottaa.
Ei se anna sen enempää, kuin tarvitsemme.
Ja silti siltä aina sitä vaadimme.

Eikä raha edes rakkautta luo,
mutta se leivän pöytään tuo.

Harmaita ovat ihmiset ja arki.
Katoavaa terveys ja järki.

Vuodet vierivät vailla tarkoitusta.
Olen enää vain haamu minusta.

Silti ajatus lohtua suo,
kun se havahduttaa ja tajuan tuon.

Kuinka sitä joskus unohtaakaan kaikista tärkeimmän.
Sen läheisimmän ystävän.

Tehtävä 5: Elämäntilanteen pohdinta (Viikko 42)

Miten nämä maanantait ovat aina tällaisia. Tai eihän se ole pelkästään maanantait, vaan joka päivä. Ihmisiä riittää pilvin pimein ja aina samat jutut, joskus jopa samat ihmiset. Pitäisi saada kyllä extraa siitä kuinka monta tervehtii ja tuntitaksa hymyilystä.
Ihmisillä ei ole kyllä mitään käsitystä tästä työstä ja silti käsittelevät kuin roskaa, jolle voi vähän huutaa, jos vaimo ei kotona anna. Olisi minullakin joku jolle voisi vähän päästellä höyryjä. Kotona pitää olla niin äärimmilleen kärsivällinen lasten kanssa.
Jaha, tyttö ostaa valmiskakkupohjan ja herkkuja, taitaa olla juhlat tulossa.
Voi hyvä tavaton! Kallen syttäritkin on kohta. Miten minä ehdin sen kakun leipoa, kun pääsen tänäänkin vasta kymmeneltä töistä ja huomenna on taas iltavuorovuoro. Kyllä sen pitäisi saada ainakin yönyli maustua.
Terosta ei ainakaan ole siinä apua. Varmaan unohtanut pojan synttärit taas kokonaan. Ostaa varmaan väärän pelinkin. Ei se ehdi nykyään hoitamaan isän rooliaan lainkaan.
Oho, harvoin näkee, että nuori poika uskaltaa tulla kondomeja hakemaan tällaisena ruuhka-aikana.
Hyvä vaan, että jollakin on elämää sillä saralla. Hyvä kun itse ehtii nukkumaan samaan aikaan miehen kanssa samassa sängyssä. Voisi käydä napsaisemassa piuhat poikki, niin ei tarvitsisi turhaan joka kuukausi kitua. Tai oikestaan Terolta ne pitäisi napsaista. Tiedä mitä se "iltapalavereissaan" tekee. Joudutaan vielä maksamaan elatusmaksuja, jollekkin sihteerin bimbolle ja sitten ei rahat riitä enää omillekkaan.
No ei Tero tekisi niin. Tero on kunnon mies ja uskollinen. Käy ihan sääliksi Maarettia, kun Juha lähti nuoremman matkaan. Jouluna voisi tehdä laatikoita ja pipareita Maaretille ja lapsille. Maaret kun joutuu nykyään hoitamaan kaiken yksin. Samalla se tulee tehtyä, kun Reetta-mummunkin jouluateriat. Onneksi meillä on perhe koossa ja lapsetkin pärjää koulussa.
Jaha taas vuotava maitopurkki, eikö ne voi tajua sitä ennen kuin ovat valuttaneet maidot pitkin käytäviä tänne asti.

Tehtävä 4: Tiivis dialogi (Viikko 41)

Tyttö: No ompas siulla jännät vaatteet, et taida olla tämän kirkonkylän poikia?
Poika: Ei nää oo mikkään lumput! Nää o Billabongin kledjut...
Tyttö: Et sie tahtois miu kans vähä tanssahdell, ko miul on uus leninkikin.
Poika: No voidaan me gungaa parit setit, jos flikka haluu snobbailee.
Tyttö: Voi hyvä tavaton. Siehän vallan mahottomasti keikut, emmie tolleen ossaa tanssahdella.

Tehtävä 3: Näytetään, ei kerrota (Viikko 39)

"Rakas päiväkirja.
Tänään oli koulussa pistokokeet englannin sanoista. Sain hylätyn. En vielä tiedä miten uskallan viedä sen äidilleni näytettäväksi, vaikka hän tuskin siitä välittääkään. Tuntuu, että Tuomo on hänelle tärkeämpi. En edes ulkalla mennä paikalle, kun he ovat yhdessä. Tuomo ei selvästi pidä minusta. Olen varmasti hänen mielestään vain tiellä, kun hän on äidin kanssa.
Emilia pitää kotibileet lauantaina. Haluaisin mennä, mutta minua ei ole kutsuttu. Tytöt eivät halua olla seurassani, koska äiti ei suostu ostamaan minulle uusia vaatteita. Tuo kamala vanha villapaita saa minut näyttämään ihan tyhmältä. Mitä Jonikin minusta ajattelee? Onkohan hän edes huomannut minua? Olin hänen parinsa Äidinkielen tunnilla, kun harjoittelimme tulevaa koetta varten pareittain. Ei häntä kyllä ainakaan silloin seurani kiinnostanut. Hän heitteli kuminpalasia ja kirjoitteli paperilappuja Emilialle ja Juulialle. Tytöt ovat ilkeitä. He pilkkasivat minua tänäänkin siitä, että olen ihastunut Joniin. Heidän mielestään minulla ei ole mitään mahdollisuuksia.
Onneksi tulee viikonloppu ja menen Lindan luo yöksi. Katsotaan se uusi jännä leffa, jota äiti ei anna minun katsoa.Tulee olemaan varmasti hauskaa.
-Liisa"

Tehtävä 2: Annetut sanat (Viikko38)

 Tänä syyskuisena päivänä mietin rakkautta ja kuolemaa.
Ihmisen elämä on kaikkeen muuhun maapallolla olevaan verrattuna todella lyhyt. Ihmiskuorta voi verrata luumun haurauteen. Sen sileys muuttuu lopulta ryppyiseksi ensin mädäksi ja sitten kuivaksi elettomaksi möykyksi, jota ei lopulta edes luumuksi tunnista. Ihmisen henki virtaa sekin vääjäämättä eteenpäin kuin Kemijoen vesi joka päättyy lopulta suureen siniseen mereen, johon kaikki muutkin vesistöt päätyvät. Siellä ei enää eritellä mikä vesi on tullut mistäkin joesta vaan kaikki ovat samaa merta.
Rakkaus taas voi löytyä elämän tiellä mistä tahansa. Se voi tulla vastaan Mannerehimintiellä, Helsingissä. Se voi tulla vastaan, kun kävelet aamulla kouluun tai töihin. Joillekkin se on voinut kävellä vastaan useita kertoja ja kävellyt ohikin. Kuinkahan monta kertaa rekkakuski on ajaessaan ja Samuli Edelmannin rakkauslauluja kuunnellessaan ajanut ihmisen ohi, johon olisi tavatessaan voinut rakastua? Uransa aikana varmasti satoja, jollei tuhansia kertoja, mutta onkohan hän sitä koskaan miettinyt?
Täytyy olla melkoinen Mentalisti, kun tätä kaikkea ajattelee.